Tallipäiväkirja

Kassu kirjoittelee tänne aina silloin tällöin omista hommistaan ynnä muista puuhailuistaan.

Herätyskellon äänekäs hälytys herätti minut aamuviideltä uuteen päivään. Sammutettuani sen ja aamutoimet hoidettuani kiepautin pitkät, mustat hiukseni poninhännälle, keräsin pieneen muovirasiaan muutaman voileivän aamupalaksi tarkoituksenani syödä ne aamutallin jälkeen ja heitin tallitakin niskaani. Astuin ulos raikkaaseen helmikuiseen aamuilmaan ja lähdin eväsrasia kainalossa kävelemään kohti tallia. Herätin vielä hieman aamu-unisen itseni vetämällä keuhkot täyteen raitista pakkasilmaa, joka ei yllätyksekseni ollut niin kylmää kuin sen tähän aikaan vuodesta luulisi olevan. Pakkaslukemaksi arvioin hieman alle kymmenen astetta.

Astuttuani sisään yksäripuolen vasemmanpuoleisen käytävän ovesta hevosentuoksuiseen talliin minua ensimmäisenä tervehti harmaanruskea tallikissamme Dora. Parit rapsutukset sille annettuani suuntasin kulkuni kohti tallin toisessa päässä sijaitsevaa toimistoa. Matkalla minua tervehtivät lukuisat hörähdykset ja hirnahdukset käytäviä reunustavista karsinoista. Jätin eväsrasiani toimiston pöydälle ja avasin samalla tuntsaripäädyn ovet.

Aloitin hevosten viemisen takatarhalaisista. Vein ensin Pingun ja Aaveen, joiden jälkeen palasin hakemaan loput. Otin Alfan ja Allyn riimunnarujen päähän ja avasin Recon ja Ranan karsinoiden ovet päästäen ne seuraamaan minua vapaasti. Ponit seurasivatkin nätisti perässä aina tarhaan asti, kuten aina. Suljin tarhan portin huolella ja siirryin muiden lähitarhojen asukkeihin.

Puolen tunnin kuluttua jäljellä olivat enää Radi, Late ja Roope. Saatuani pojat tarhaan ilman suurempia välikohtauksia painuin takaisin talliin siivoamaan karsinoita. Tuskin huomasinkaan ajan kulumista lantakuormia välillä lantalaan kärrätessäni ja aamukauroja mittaillessani. Viimeisenkin homman, käytävien lakaisun, hoidettuani katsoin kelloa.
”Jo kohta kahdeksan?” ihmettelin ääneen ja naurahdin pienesti. Tallihommissa aika tosiaan sai siivet!

Innokkaat, aamuruokiaan jo kuolaavat nelijalkaiset takaisin sisälle saatuani istahdin toimistoon syömään omaa, hyvin ansaittua aamupalaani. Kinkkujuustoleipäni herätti heti myös minua seuranneen Doran mielenkiinnon. Katti hyppäsi toiveikkaana syliini heti toimiston tuolille istuttuani ja kurottautui haistelemaan leipääni maistiaisen toivossa, mutta painoin vain kissan makaamaan jalkojeni päälle ja aloin nauraen rapsuttaa sitä mahan alta.
”Pummi,” lepertelin sille hieman huvittuneeseen äänensävyyn jatkaessani sen hemmottelutuokiota ja nauttiessani samalla leivistäni.

Syötyäni laitoin ruoat myös kissoille. Tähän mennessä myös kaksikon nuorempi, pikimusta Shadow oli liittynyt kerjuujoukkoihin, mutta jäänyt sekin ilman saalista. Olin tarkoituksella jättänyt pienen kinkunpalan molemmille ruokakupin pohjalle, joten loppujen lopuksi ne kylläkin saivat haluamansa pienen kärsivällisyyden jälkeen. Hieman venyteltyäni lähdin ulos viemään hevosten aamuheinät tarhoihin. Tässä vaiheessa aurinko oli jo noussut ja sen valonsäteet heijastuivat lumesta sokaisten minut hetkeksi. Hetken talviaamun kirkkauteen totuteltuani suuntasin kohti tarhoja täpötäyttä heinäkärryä edelläni työntäen.

Hevoset takaisin ulos vietyäni päätin viettää hetken Prinssin kanssa puuhaillen. Nuori ori oli aluksi hieman protestoinut sisälle jäätyään, mutta mieli oli muuttunut vietyäni sille aamuheinät karsinaan. Nyt täydestä sylillisestä heinää ei ollut enää tietoakaan. Prinssi pärskähti iloisesti nähdessään harjalaatikon kainalossani ja pyörähti täyden kierroksen karsinansa ympäri.
”Vai volttireeni kiinnostais?” puhelin tummalle nuorelleherralle kiinnittäessäni sen karsinan kalterista roikkuvaan kiinnitysnaruun.
”Sitä saa mitä tilaa,” totesin sille alkaessani sukia sen talvikarvaa reippain vedoin.
”Mitenkä sustakin on tullut jo näin iso?” juttelin Prinssille harjauksen lomassa. Ori hörähti ja katsoi toimiani ruskeilla silmillään.
”Viime talvena sää olit vielä paljon pienempi,” mietiskelin siirtyessäni setvimään sen harjaa, joka oli taas jollain ilveellä niin takussa, ettei enempää voisi olla. Kaviot putsattuani jätin pojan hetketksi itsekseen ja marssin kohti satulahuonetta vaihtamaan harjapakin suitsiin ja satulaan.

Kymmenen minuuttia myöhemmin Prinssi seisoi jo kentän keskellä täysissä varusteissa minun kiristäessä satulavyötä. Nuorikko oli oppinut hyvin seisomaan paikallaan ja odottelemaan kärsivällisesti, kunnes ratsastaja oli päässyt selkään ja antanut merkin lähteä. Kuten aina aikaisemminkin, myös tällä kertaa se sai kunnon kehut kärsivällisyydestään selkään noustuani. Verkkasin sellaisen kymmenisen minuttia kumpaankin suuntaan tehden käynnissä voltteja, pääty-ympyröitä, pysähdyksiä ja peruutuksia, suunnanvaihtoja ja sen sellaista, ennen kuin siirryin raviin.

Tein ravissa aika lailla samoja asioita mitä käynnissäkin, kuitenkin painottaen selvästi erikokoisiin voltteihin ja ympyröihin. Lopuksi otin vielä laukkasiirtymisiä ravista ja käynnistä, tarkoituksenani hieman teroittaa laukan nostamista. Muutaman onnistuneen noston jälkeen päätin treenit tältä päivältä haudaten Prinssin kehuihin ja taputuksiin. Päätin vielä käydä loppukäynneiksi lyhyen lenkin talvisessa maastossa.

Lenkin jälkeen laitoin Prinssin karsinaan harjattuna ja loimitettuna. Vaikka koetin pitää treenin suhteellisen kevyenä, ori oli siitä huolimatta hieman hionnut, enkä raskinut viedä sitä heti pakkaseen, joten jätin sen hetkeksi karsinaansa kuivan leivänpalan kera. Itse lähdin hakemaan Mörköä sisälle. Ennen päiväruokia ja ratsastustuntien alkua minulla olisi vielä muutama tunti aikaa puuhailla omiani, joten päätin ottaa suuren mustan käsittelyyni seuraavaksi. Jospa senkin kalloon saisi taas upotettua jotain, ajattelin astellessani takaisin vilpoiseen helmikuun ilmaan riimunnarua kädessäni pyöritellen.